perjantai 29. toukokuuta 2015

School's out, internship + other stuff



Moi taas pitkästä aikaa!

Olis taas vähän aika päivitellä kuulumisia, edellisestä kerrasta on taas jo melkeen kaks kuukautta.
Lupaamaani koulupostausta ei huhtikuussa tullut, koska ei vaan kerta kaikkiaan ollut aikaa - ja kun oli aikaa, käytin sen kokonaisuudessaan lepäämiseen tulevaa varten.
Blogissa vaikeeta on se, että tätä kirjottelua on jatkunu jo niin pitkään, etten osaa lopettaa, vaikka välillä se paljon paremmalta vaihtoehdolta tuntuukin. Usein kun otan kuvia, mietin heti miten asettelen ne blogiin, tai kun oon ulkomailla, kuvaan videopätkiä, jotka voisin laittaa tänne. Muu työtahti on vaan todella erilainen kuin ennen, ja se tässä onkin se mikä vie suurimman veron mun jaksamisesta.
Koen nimittäin aina vähän paineita blogipostauksien suhteen, koska en halua, et niistä tulee ihan surkeita. Muun työn ohella en usein kerkee kuvitella tätä "taakkaa" niiden pakollisten hommien lisäks. Jos nyt kesällä onnistais - aion oikeesti kirjottaa nyt useemmin kun pääsen lomille, kunniasanalla.

Nyt on sopiva hetki vihdoin kirjoitella taas ja kertoa varmaan vähän kaikennäköisestä meneillään olevasta. Aloitetaan vaikka siitä, että eka kouluvuosi amkissa on tosiaan vihdoin ohi. Viimeinen päivä "opetusta" (joka oli todellisuudessa vain täynnä pienryhmien pecha kucha -esityksiä) oli meillä torstaina 23.4. ja seuraavana päivänä olinkin jo sit "lomalla". Illalla 24.4. pääsin nauttimaan loman alkajaisiksi Haloo Helsingin! keikasta Naantalissa, ja meininki oli kyl huikee niinku aina : -) Onko joku tulossa 17.10. Hartwall Areenan keikalle, onko? (Huitoo vimmatusti kädet ylhäällä)

Seuraavan viikon alussa oli vielä maanantaina lepopäivä ennen tiistain huikeita kevätkarkeloita. Hyviin tunnelmiin päätettiin tämä lukuvuosi samassa paikassa kuin pikkujoulut joulun alla järkättiin kakkosvuotisten kanssa. Oli hyvää menoa, syvällisiä keskusteluja ja sekavat jatkot - mitä muuta sitä ihminen kaipaakaan?

Mä ja parhaat kamut :'-)

Pitkää toipumisaikaa ei ennen vappua jätetty, kun piti torstaina palata geimeihin. Torstai ja perjantai menivätkin suhteellisen rauhallisissa merkeissä, ja en voi kun kiittää seuralaistani huikeesta vapusta! Ite olin ekaa kertaa osallistumassa (ja ylipäänsä paikan päällä) lakituksessa, niin että muistan : -) Ja perjantain ilma oli vappupiknikille mitä parhain! 


Inssipökät aka haalarit!



Vappuviikon jälkeisenä maanantaina alkoi sitten heti kevyenä laskuna eka harjoitteluviikko, tai itse asiassa ensimmäiset neljä päivää. Maanantaina mua jännitti ihan sairaasti mennä duuniin, mut oon viihtyny täällä tosin hyvin ja työkaverit on tosi mukavia!
Oon tehny paljon erilaisii hommii ja oppinu paljon uutta. Ja siis oon tehny ihan oikeita projekteja varten juttuja mun työkoneella ;-) Eilen totesin, et mul on toimiva työsähköposti, wut wut!

Konttorirotta ekas toimistossa, sain parin viikon päästä siirron :-(

Ekan vajaan työviikon jälkeen olin viikon lomalla, koska oli mun joululahjamatkan aika - käväsin kolmen päivän matkalla Kööpenhaminassa porukoitten kanssa. Ja taas rakastuin suosikkikaupunkiini uudelleen ♥ Aattelin tehä siitä seuraavan postauksen!
Vähän maistiaisia kuitenkin :)




Panoraama hotellin parvekkeelta!

Huikeen reissun jälkeen seuras seuraava pehmeä lasku, kun tultiin keskiviikkoyöllä kotiin, helatorstaina oli yleinen vapaapäivä ja perjantaina lähdin unirytmi sekasin töihin. Tätä väärää rytmiä on nyt jatkunut liian pitkään : -D Onneks tein kuitenkin vaan 6 tunnin päivän ja työkaverini piti mut kiireisenä taiteltavien ja kopioitavien papereiden kanssa.
Tänään perjantaina päättyy toinen täystyöviikko ja mul on vielä neljä jäljellä. Teen melkeen viis päivää ylimäärästä 10 opintopisteeseen, mut ei voi valittaa kun saan täällä istua duunailemassa. Meno tääl on muutenkin tosi rentoa ja työkaverit tosiaan on mukavia :-)

Tän postauksen kuvista suurin osa on muuten muokkaamattomia tai puhelimella muokattuja, koska en oo omalla koneelle enkä pääse käsiksi muokkausohjelmiin :p Ens kerralla sitte!

Kohta painaa lounasaika päälle, joten jätän tän postauksen tähän.
Ens kerralla kohti Köpistä, hop!



Ei kommentteja: