S/F Music obsessions

Tää postausidea on ollut kehitteillä kohta ainakin pari kuukautta, mutta nyt sain vihdoin inspiraation toteuttaa tän loppuun asti.

Syyskuun alussa tapahtui maagisia asioita, jotka sai mut ajattelemaan musiikkia taas uudella tavalla.

Ensimmäisenä: youtubettaja Troye Sivan julkaisi uuden EP:n, WILDin ja oon siitä asti ollut obsessed. Kuuntelin lähes pelkästään tätä EP:tä repeatillä ainakin puoltoista kuukautta.

Pakko lyhyesti hehkuttaa, että kuuntelin loppukesästä myös edelliseltä EP:ltä Happy Little Pilliä ja Touchia niin kuin aina, mut en koskaan erityisemmin tykästynyt koko EP:hen - toisin kuin tällä kertaa.

Oon soittanut ja hehkuttanut koko EP:tä jo ainakin miljoona kertaa, enkä pääse siitä tunteesta vieläkään yli!

Kaikki uudet kappaleet löytyvät tällä hetkellä youtubeen upattuna, mut koska tykkään kaikista biiseistä, enkä voinu valita vaan yhtä, päätin linkata tähän oikeesti kaikki :D
Voitais sanoa näin, et tykkään vähiten päätösraita DKLA:sta, mut oon alkanu pitää siitäkin enemmän joka kuuntelukerralla.

Side note: Troye julkaisee ensimmäisen kokopitkän albumin kahden viikon päästä! Tuskin maltan oottaa!

Selaillessani Spotifytä alkukesästä, törmäsin jostain syystä Florence + the Machinen toukokuussa julkaistuun albumiin. En ollut koskaan erityisemmin pitänyt bändin musiikista, mutta muutaman kappaleen kuunneltuani en pystynyt lopettamaan levyn luukuttamista.
Suosikkina on säilynyt koko ajan ehdottomasti Queen of Peace, eikä se ole vieläkään miksikään muuttunut. Muitakin hyviä biisejä on koko levy täynnä, ja muiksi lemppareiksi ovat noussut syksynä aikana varsinkin Caught, St Jude & nimikkoraita How big, how blue, how beautiful.
Syyskuussa oli muuten Apple Music Festivaleilla tarjolla Florencen livekeikka suoraan Lontoosta ja se oli vähintäänkin huikea, vaikken ollut edes paikan päällä.

Vanhasta tuotannosta ovat soineet lähes taukoamatta mm. myös nämä:

Toinen löytö tältä kesältä tapahtui myös vielä harjoittelussa ollessani, kun palasin "vanhoihin kuvioihin" ja kuuntelin The Daylightsin vanhaa kappaletta. Videon kommenteissa joku kirjoitti, ettei bändillä ole yhtään huonoa kappaletta, jonka seurauksena päätin tutustua bändin muuhun tuotantoon. Sitä hetkeä en ole katunut missään vaiheessa.
Ostin koko albumin The Daylights iTunesista, kun huomasin tykkääväni siitä todellakin normaalia enemmän.
Olen myös ikuisesti kiitollinen tälle kommentoijalle, jonka kommentista tämä kaikki aiheutui. Hyvää musiikkia ei voi koskaan olla liikaa.

Good old times! Jos arvaatte mistä olen tän biisin joskus bongannut, laittakaa kommenttia kommenttiboksiin! #vainnörttijutut

Kesällä osallistuin vähän vitsillä kisaan, jossa oli mahdollisuus voittaa Kasmirin levy. Tällä kertaa onni sattui suosimaan, ja voitettuani levyn kuuntelin sitä pitkin kesää. Rakastuin.
Tän seurauksena päädyin esimerkiks osaksi yhtä parasta festarikeikkaa ikinä - Ruisrockin rantalava ja Kasmir oli täydellisyyttä.

Vielä yksi sattuman kautta tullut suosikki: päädyin joskus loppukesästä serkkuni kanssa Turun yössä Klubille ja illan viimeiseksi livevedoksi oli merkitty Traffic Island. Hieraisin silmiäni, koska olin juuri muutamaa viikkoa aiemmin löytänyt taas pari bändin biisiä, jotka kuulin aikanaan yläastevuosina. Olin sattumalta myös juuri miettinyt onkohan bändi enää edes hengissä.
Vastaukseni sain illan keikan muodossa: meno oli huikea, vaikka tiesin biiseistä vain kaksi ennen keikkaa.
Keikan jälkeen otin vakavaan kuunteluun bändin uuden EP:n ja enää ei tietämykseni rajoitu vaan kahteen kovaan klassikkoon Words in my mouth tai Elvis in movies (ja Oskarin emotukkaan), joista tulee aina mieleen muistoja.

Kannattaa tsekata myös mun Lunchbox! Se on ehkä vieläkin mun suosikkibiisi.

Näin loppuvuodesta listalle nousee vielä ehdottomasti Sam Smith, jota on tullut kuunneltua erityisesti viime aikoina. In The Lonely Hour on vaan jotain niin käsittämätöntä, etten osaa sitä itsekkään selittää. Diippejä sanoituksia saa usein englanninkielisistä biiseistä etsimällä etsiä, mutta Sam vaan on niiiiin hyvä.
Luetellakseni vaan muutaman hyvän:
Good thing
Leave your lover
I'm not the only one
Like I can
Life support 
Lay me down
Nirvana

Ääääää tää on niin *praising hands* -emoji! ^

Vielä mainittakoon yksi bändi, jota tuli kuunneltua paljon varsinkin viime ja edelliskuussa. Imagine Dragons tulee keikalle Suomeen tammikuussa (mulla on liput!!!) ja koin aiheelliseksi tutustua bändin koko tuotantoon hyvissä ajoin. The River ja Bleeding out on ollu mun suosikkeja jo kauan, mutta nyt bongasin myös kaikki uuden levyn parhaat.

Ihan viimeisimpänä lisäyksenä voidaan mainita vielä yksi uusi albumi: Delirium.
En aluksi halunnut kuunnella levyä, koska mulla oli valtavan kovat odotukset Ellie Gouldingin uudelta levyltä, mutta pikkuhiljaa siitä on tullu yks mun vakiolevyistä varsinkin ajomatkoilla.
Aftertaste muistuttaa mun mielestä hyvällä tavalla hyvin paljon Halcyon Daysin avausraitaa Don't say a word, en olisi ikinä voinut uskoa sanovani, että tule pitämään I do what I lovesta (kuuntele, niin ymmärrät) ja tykkään myös fiilistellä, kun soi Paradise, Army, The Greatest tai Heal.

Melkoisena pikajuoksuna tässä oli aika lailla kaikki musiikki, josta halusin tänään puhua. Paljon (lue: ihan hillittömästi) videoita ja kursivointia yhdelle kertaa, mutta nää on niitä biisejä, joita mulla tälläkin hetkellä pääasiassa soi.

Eilen julkaistu Adelen 25 on nyt kevyessä soitossa ja parin viikon päässä häämöttää vielä kahden uuden levyn julkaisu.

Mitenköhän paljoa mua voidaan musiikilla vielä hemmotella tänä vuonna?

Adventure of a lifetime

Edelliskerrasta on pitkä aika.

Yksi postaus on ollut työn alla nyt toista kuukautta, mutta sen hiominen ja ajattelu on aina tuntunut lähinnä uuvuttavalta.

Tänään tuntui kuitenkin kirjoittaminen sujuvan kuin tanssi ja koin aiheelliseksi tehdä ajankohtaisen postauksen viime vuodesta inspiroituneena. Kirjoitin syvällistä, yöllistä tajunnanvirtaa viime keväänä, kun tapahtui jotain suurta ja odottamatonta. Tänään palaan näihin tunnelmiin, mutta eri mielellä. 

-Viime vuoden postaus Midnight thinking-

Tänä päivänä (6.11.2015) julkaisi Coldplayn uuden singlen tulevalta albumiltaan A Head Full Of Dreams. Pojat ovat vihjailleet tämän olevan mahdollisesti viimeinen julkaistava studioalbumi, josta olen todella pahoillani ja innoissani samaan aikaan.
Uuden albumin mukana tulee myös kiertue, jota odotin jo Ghost Stories -albumin julkaisun aikoihin. Olen tehnyt mielessäni jo hiljaisen lupauksen, jonka aion pitää: aion mennä katsomaan keikkaa kiertueelle, jos se päätyy Suomeen, Tanskaan tai Ruotsiin ja mahdollisesti myös Viroa, Norjaa, Saksaa ja Englantia (Lontoo) harkitsen vakavasti.
Nyt kun sen kirjoitan tähän, tuntuu lupaus valtavalta, mutta haluan sen myös pitää, etten joudu katumaan loppuelämääni äänetöntä ajatusta, jota en koskaan toteuttanut uskalluksen puutteessa.

(lähde)

Tänään julkaistu ensimmäinen single Adventure of a lifetime herättää aivan erilaisia fiiliksiä kuin Midnight viime vuonna (postauslinkki yllä). Kappale on tavallaan omituinen ja todella kaukana vanhasta Coldplaysta, mutta pidän sen iloisesta sävystä. Se saa minut hyvälle tuulelle. Kaiken ei aina tarvitse olla synkkää ollakseen hyvää (vrt. muun muassa Paradise, Charlie Brown).
Tämän jälkeen en voi kieltää odottavani koko albumia innolla ja mielenkiinnolla.

Tynkä kirjoitukseni haluan päättää huomautuksella: niin paljon hyvää musiikkia on vielä tulossa näiden kahden kuukauden aikana, etten ole itsekään uskoa sitä todeksi. Näistä kuitenkin ehkä enemmän toisessa postauksessa, jos sitä tulen koskaan päivänvaloon asti saamaan.

-N