Moikka moi :)
Kuten nokkelimmat jo otsikosta päättelivät, olin tänään kattomassa uutta Bondia ja nyt päässä soi Adelen Skyfall... Tää uus leffa oli jotenkin paljon inhimillisempi, kun aiemmat Bondit noin yleensä.... Ite tykkäsin ihan ok, ja IMDb:n tämän hetkinen tilanne on 8,5/10. Jotenkin hirveen korkeen olonen, mut kyl se on arvosanansa ansainnut :-) Vähemmän takaa-ajokohtauksia, mutta paljon räjähteitä ei aina oo pahasta... Plus alkutekstit oli ihan sikahienot! Ainakin jos oot aiemminkin nähny Bondeja, nii ihan kattomisen arvoinen leffa :)
Song for today [at least in case you haven't heard this one before] ^ Adele ja James Bond yhdistettynä toimii (yllättävän) hyvin ja tää sopi hyvin alkutunnariin.
Perjantaista asti olen kuitenkin kuunnellut kahta (uutta) levyä vuoronperään, nimittäin Anna Puun ja Lauran Närhen uudet levyt ilmestyivät perjantaina ja pakostakin tässä tapauksessa luon omassa päässäni vastakkain asettelun näiden kahden välille.
Siispä päätin toteuttaa hetken päähän piston:
Antaudun
VS
Tuhlari
Antaudun on Anna Puun kolmas levy ja huimasti kehittynyt ensimmäisestä levystä, Anna Puusta. Uus levy tuntuu myös jotenkin todella eri tyyliseltä kuin kaksi vuotta sitten ilmestynyt Sahara ja tarjoaa uusia ulottuvuuksia, joita en tiennyt Annalta edes niin vahvoina löytyvän.
Ensivaikutelma ei mulla tästä levystä ollut mitenkään kovin hyvä, mutta nyt kun meen kuudetta kierrosta läpi, niin olen aivan täysin rakastunut tähän :) Alotusbiisit Antaudun ja Pimeys peittää maan ovat ihanan melankolisia ja "syviä". Näin "synkkiä ja surullisia" biisejä on kahdella ekalla levyllä prosentuaalisesti huomattavasti vähemmän, debyyttilevyllä on 2-4 tällaista kappaletta, kuten ensimmäisenä mieleentuleva vanha suosikki Vieraiden valoon. Saharalta löytyvät levyn nimikkobiisin lisäksi muutama muu hitaampi ja syvällisempi kappale, mutta uuden levyn avausraidat tuntuvat jo pelkästään täyttävän näiden entisten tilan.
Sinkkunakin radiossa soinut Kolme pientä sanaa eroaa alun synkästä linjasta hitusen ja sitä seuraa jo menevä kappale Illanpilaaja. Syvyyksiin palataan kuitenkin uudelleen levyn puolivälissä. Oma suosikkini koko levyltä, Löydän sinut uudestaan on ihanan melankolinen ja kaunis. Säännöt rakkaudelle seuraa edeltäjänsä linjaa, ja Nuori Loiri nostaa jälleen kuuntelijan mielialaa erilaisella tyylillään ja synteettisellä soundillaan, mutta kuten tähänkin mennessä, ainoastaan hetkeksi. Hyvä hetki, Suukko ja Kuka sut muka huolisi? ovat jälleen levyn yleistunnelmalle kuuliaisia, eivät välttämättä niinkään surullisia, mutta herkkiä ja hiljaisia.
Kaiken kaikkiaan hurmaannuin [ehkä kolmannella tai neljännellä kuuntelukerralla] todella levyn tummaan fiilikseen ja Antaudun ei tuottanut pettymystä, vaikka sitä kovasti pelkäsin odotusten ollessa suhteellisen korkealla Saharan jälkeen. Anna teki sen jälleen!
Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat albumia ja sen kuuntelukokemusta:
Melankolinen
Herkkä
Henkilökohtainen
Suosikit:
Löydän sinut uudestaan
Kuka sut muka huolisi?
Pimeys peittää maan
✩✩✩✩ ja ½
Tuhlari on Laura Närhen toinen soololevy ja kuten Anna Puun kohdalla, ennakko-odotukset olivat debyyttialbumin jälkeen korkealla. Suuren sydämen jälkeen en ollut varma, mitä odottaa Lauralta, mutta Tuhlari on kaikinpuolin monipuolinen kokonaisuus.
Ensimmäisellä kerralla [kuten yllä] ei mieleen jäänyt tunnettujen sinkkubiisin lisäksi mitään mieleen. Vaikka olen kuunnellut levyn nyt läpi noin viis kertaa, kaikista biiseistä ei ole vieläkään syntynyt mielikuvaa. Avausraita Onnellinen on mukavan menevä, ja tunnetut sinkut Tuhlari sekä Erinin ja Lauran duetto Siskoni on viisaasti sijoitettu levyn alkupuolelle. Perässä seuraava Kuulen, kuuntelen on pohtiva ja kolmas albumin single, Tehosekoittimen kappaleesta Hetken tie on kevyt tehty uusi versio on ehdottomasti suosikkini koko levyltä (myönnän tykkääväni siitä enemmän kuin alkuperäisestä, sori Tehikset....) Varjo ja Epäilys ovat jääneet vielä hämärän peittoon [viittaamatta kappaleiden nimiin...], tosin jälkimmäisestä löytyy jonkinlaisia vaikutteita Eurythmicsin Sweet Dreamsista... 1945 taas on kiva ja tarinnallinen biisi. Riittää ja Joka päivä uudelleen tekevät positiivisen vaikutuksen levyn loppupuolella ja Viimeinen aamu on mahtavan mahtipontinen viimeiseksi biisiksi [myös pituudeltaan 6:19].
Kaiken kaikkiaan Tuhlarista jää hyvä maku suuhun, vaikka osa kappaleista tuntui "täytebiiseiltä". Seuraavaankin levyyn odotukset ovat korkealla.
Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat albumia ja sen kuuntelukokemusta:
Moderni
Todellinen
Mietteliäs
Suosikit:
Hetken tie on kevyt
Viimeinen aamu
Tuhlari
✩✩✩✩
Loppupäätelmä:
Oon aina ollut suurimmaksi osin melankolisen musiikin ystävä, joten Antaudun veti melankoliallaan pitemmän korren :)
Melko tasapuolisesti näitä kuitenkin soitellaan vuoronperään...
~
Ens kerralla taas uudet kujeet, siihen asti peace :)))