torstai 22. joulukuuta 2011

This is your life, this is your time

Tämä vuosi alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan.
Kun mietin aikaa takanapäin, niin huomaan, miten paljon tänä vuonna on tapahtunut kaikenlaista. On ollut paljon ikäviä tunteita, kaipuuta, iloa, eksynyttä oloa ja olen miettinyt paljon sitä, kuka mä oikeastaan olen ja mitä mä tahdon tehdä elämälläni.

En oikeastaan tiedä juurikaan, mitä aion tehdä lukion jälkeisellä elämälläni (onko sitä?) ja kaikki suunnitelmat on hakusessa vielä varmasti pitkään. Muutan ehkä mieltä ja sitten muutan sitä taas uudelleen. Samassa tilanteessa on varmasti monia muitakin ihmisiä. Mutta ainahan täytyy olla joku, joka ei tiedä mitä tekisi, eikö?

Aikaisesta herätyksestä huolimatta olin tänään hyvällä päällä joulukirkon loppuun saakka, ja sain kengillä kymmenen senttiä lisäpituutta. Se tuntui kivalta.
Tänään alkoi siis virallisesti joululoma, ja aloitin sen käymällä syömässä vanhojen ystävieni kanssa.


Ennen sitä harjoittelin kahdella kädellä soittamista pianon kanssa. Piano saapui meille tänä maanantaina.



Pääsen pianokouluunkin ens vuonna:) Sit opin edes lukemaan nuotteja, kun en vielä(kään) osaa :D

Viime lauantaina saatiin vihdoin aikaiseksi vierailla Logomon Tuli on irti -näyttelyssä sekä kierrellä muuallakin Logomon näyttelyissä ja siellä aikaa kuluikin helposti yli pari tuntia. Olisin tarvinnut kymmenen päätä lisää varsinkin Liisa Ihmemaassa -näyttelyn puolella, sillä katseltavaa ja ihmeteltävää oli niin paljon! Mukaan tarttui minttupastilleja, jotka aiheuttavat hyperaktiivisuutta ihan ilman sokeria (kutsunkin niitä ADHD-pastilleiksi) sekä pakolliset t-paidat ja hupparit xd





Näin joulun alla olen tullut miettineeksi, mikä oikeasti tekee joulutunnelman ja mistä joulun tunnistaa. Ja kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niinpä joitain kuvasin 'joulutunnelmaan virittäviä asioita' ja muita kivoja sisustuksellisia juttuja.

Tuikut saksan tunnilla ♥

Allergiaystävällinen kalkkuna?  Hihihi xd






Uusi sohvapöytä olohuoneessa:)






Mahoton lahjakasa xd







~ ~

Jouluostosten lomassa ehtii ostaa jotain itselleenkin aina silloin tällöin... Ostinpa siis itselleni (joulu)lahjaksi kahdet uudet iPhone-kuoret:)


Pari seuraavaa päivää täytyn kovan uurastuksen jälkeen ottaa rauhallisesti, vaikka tekemistä riittäisikin...
Ja koska tämä postaus on myös lähestymässä loppuaan, niin muutama asia nyt vielä mainintaan.

Tämä postaus syntyi mm. näiden kappaleiden soidessa:



Otsikon takana:




Loppumainintana meinasin tätä virkettä seuraavan virkkeen säästää uuteen vuoteen, mutta sen lisääminen tähän loppuun tuntuu juurikin sopivalta tähän hetkeen.

Haluan kovasti kiittää eräitä henkilöitä (tietänevät lienee itse) kuluneen vuoden aikana annetusta tuesta ja avusta silloin, kun se oli eniten tarpeen. Tiedän, että oletettavasti puolet näistä kyseisistä henkilöistä eivät saa kiitoksiaan perille tätä kautta, mutta nekin jotka tämän näkevät, niin oikeasti KIITOS. En voi koskaan kiittää teitä tarpeeksi:)

Nyt toivotan teille kaikille mukavaa joulunodotusta ja illan jatkoa!




2 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Öö noora mikä toi kammottava kuva mun näkösest otuksest on...

Noora kirjoitti...

Ei se oo kammottava:) Ja ps. se on sun kaksoisolento, älä huoli.